Suomi on merkittävä metsäteollisuusmaa nyt ja myös jatkossa

9.5.2011 klo 10.13

Pöyryn ja VATT:n tuoreiden selvitysten mukaan ennusteet metsäteollisuuden loppumisesta Suomesta näyttävät vähintäänkin ennenaikaisilta. Toimintaympäristöä pitää kehittää, se on selvää, mutta urakka ei ole ollenkaan mahdoton. 

Pöyryn viime viikolla julkaiseman selvityksen mukaan metsäteollisuuden investoinnit Suomeen kasvavat yli miljardiin euroon vuodessa. Investoinnit varmistavat alan uudistumisen ja ovat kilpailukykyisen teollisuuden perusedellytyksiä. Pöyryn selvityksessä arvioitiin uusien tuotteiden osuuden investoinneista nousevan noin 100 miljoonaan euroon vuosittain. Valtaosa investoinneista suunnataan tuotantokoneiston pitämiseen edelleen ykkösluokassa.

Myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n selvityksessä työ- ja elinkeinoministeriössä meneillään olevalle metsäalan strategiselle ohjelmalle (MSO) ennakoidaan, että metsäteollisuuden puun käyttö kasvaa edelleen vuoteen 2020 mennessä. VATT ennustaa Suomeen lähivuosina tuotannon kasvua vuoden 2009 talouden taantuman pohjalukemista. Pahvi- ja kartonkituotteiden sekä sellun tuotannon ennakoidaan kasvavan nopeimmin takaisin taantumaa edeltäneelle tasolle.

VATT on laatinut kolme puun käytön kehitysskenaariota ja arvioi, että puuta tarvitaan tällä vuosikymmenellä aiempaa enemmän. Puun käyttö kasvaisi nykyisestä vaikka vain kaikkein pessimistisin kasvuskenaario toteutuisi.

Puun käyttö kasvaa sellutehtaan puun tarpeen verran

Tällä vuosikymmenellä puun käyttö tulee lisääntymään Suomessa saman verran kuin uusi sellutehdas käyttäisi puuta. Luvuista voi siten päätellä, että aiemmat julkisuudessa olleet arviot metsäteollisuuden puunkäytön vähenemisestä ovat pessimistisyydessään omaa luokkaansa.

Puun käytön lisäämisen esteeksi saattaa kuitenkin muodostua se, ettei teollisuuden kilpailukyvystä pidetä huolta. Tarvitaan toimia, joilla varmistetaan, että puuta saadaan markkinoille nykyistä enemmän. Kustannusten nousu tuo kisaan omat haasteensa: puun jalostaminen edellyttää, että myös energiaa on tarjolla riittävästi kohtuuhintaan. Samoin rahtikustannusten säilyminen kohtuullisena on eräs keskeisistä tekijöistä sen ohella tietenkin, että työtkin voidaan järjestää tehtailla mahdollisimman joustavasti ja sujuvasti, mikä taas on työmarkkinaosapuolten tehtävä.

Metsäteollisuuden puunkäyttömahdollisuuksien arvioidaan kasvavan tasaisesti ja erityisesti meneillään olevan vuosikymmenen loppupuolella, jolloin ala on toipunut sekä rakennemuutoksesta että globaalista talouden taantumasta.

Jalostuksen lisääminen vahvistaa myös uusiutuvan energian tuotantoa

Lähivuosina puuta tarvitaan nykyistä enemmän myös uusiutuvan energian osuuden kasvattamiseen. VATT ennustaa, että metsähakkeen käyttö nousee nykyisestä 6 miljoonasta kuutiosta noin 12,5 miljoonaan kuutioon. Koska jalostukseen soveltuvaa puuta ei kannata polttaa, puun tarjontaa on lisättävä.

Biojalostamoiden raaka-aineen saanti on VATT:n selvityksen mukaan kriittinen tekijä. Ilman aktiivisia politiikkatoimia, huoli puun riittävyydestä voi johtaa biojalostamoiden sijoittumiseen muihin maihin, jolloin Suomessa menetetään tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia.

Puun korjuumahdollisuuksia jää käyttämättä kaikkein optimistisimmissakin ennusteessa

VATT on tarkastellut myös puun käytön kestävyyttä puutavaralajeittain. Kotimaisen puun kestävät käyttömahdollisuudet riittävät myös kaikkein optimistisimpaan puun käytön kasvua koskevaan skenaarioon. Ainoastaan koivukuitupuun osalta joudutaan varmasti turvautumaan tuontipuuhun, koska metsävarat eivät riitä kattamaan teollisuuden tarvetta.

Hallitusohjelmassa huomio puun saatavuuden parantamiseen

Tulevaan hallitusohjelmaan on tärkeää sisällyttää puun markkinoille tuloa parantavia toimia. Metsätilojen keskikoko tulee kääntää kasvuun, mikä parantaa myös metsätalouden kannattavuutta ja kiinnostavuutta. Puun tasaisen saatavuuden ja metsien hyvän hoidon varmistamiseksi metsänomistajia on myös kannustettava aktiiviseen metsätalouteen myös taloudellisin ohjauskeinoin.

Antro Säilä
Johtaja, liiketoiminta ja innovaatiot
Metsäteollisuus ry

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*


Tilaa sähköposti-ilmoitukset uusista kommenteista.

Tilaa ilmoitukset kommentoimatta